Haastavat ovat kohteet tällä viikolla. Valioliigasta ei ole mukana yhtään TOP4 joukkuetta. Sen sijaan mukana on putoamista vastaan taistelevia joukkueita, kuten esimerkiksi Hull, Burnley ja Bolton. Myös Wolwes tarvitsee vielä lisää pisteitä varmistaakseen paikan ylimmällä tasolla. Mestaruussarjassa on myös useita merkityksellisiä otteluita. Muun muassa Swansea, Leicester, Cardiff, Blackpool ja Nottingham taistelevat “play-off paikasta”. Tämän lisäksi Scunthorpe, Watford ja Crystal Palace ovat vaarassa tippua sarjaporrasta alemmas. Summa summarun: melkein jokaisessa vakiorivin kohteessa ovat motivaatiotekijät tärkeässä asemassa.
Tiikerit haastavat vielä
Hullin pelejä on ollut mielenkiintoista seurata. Pari viikkoa sitten, Phil Brownin potkujen jälkeen, Hull otti vakuuttavan pakkovoiton Fulhamista kotiluolassaan. Viime viikonloppuna Tiikerit romahti käsittämätömästi 1-4 pahimmalle kilpailijalleen Burnleylle. Kyseinen voitto oli Burnleylle ensimmäinen sitten helmikuun, ja ensimmäinen vieraissa koko kaudella. Nyt vastaan asettuu Alex McLeishin valmentama Birmingham. Blues on sarjassa yhdeksäntenä vaikka sen edellisestä voitosta on kulunut jo yli kuukausi. Birminghamin kone on hyytynyt selvästi sitten talven pitkän tappiottoman putken. Edellisessä pelissä Man City kuritti sitä murskanumeroin 5-1.
Toki Birmigham on kotona ennakkosuosikki Hullia vastaan mutta motivaatiotekijät tasoittavat tilannetta. Hullin on pakko nyt saada ainakin piste, mielellään voitto. Birmigham on kauden lopussa 10. sijan tienoilla – kävi tässä ottelussa miten tahansa. Myös prosentit ovat selvästi kotivoiton kannalla sillä yli 71 % veikkaajista on merkannut ykkösen. Mielestäni se on näistä lähtökohdista katsottuna liian paljon, kun joukkueiden materiaalit melko samantasoiset. (X2)
Swansealla paineita
Kohteessa Swansea – Barnsley ykköstä on pelattu tällä hetkellä 75 % mikä tuntuu “vaarallisen” korkealta. Kotijoukkue taistelee Blackpoolin kanssa viimeisestä karsintapaikasta mutta sen kone on sakannut viime aikoina. Talvikauden hyvän vireen ansiosta Swansea on nyt niinkin korkealla kuin sijalla 6. Toisaalta se ei ole voittanut kuin kaksi edellisestä kymmenestä ottelusta. Ei Barnsleynkaan vire ole sieltä parhaimmasta päästä: 5 edellisestä ottelusta se on pelannut 4 tasan ja hävinnyt yhden. Se on tällä hetkellä sarjassa sijalla 15., mutta voitolla voisi nousta pari pykälää ylöspäin.
Barnsleyn ykköskärki Daniel Bogdanovic on palannut kokoonpanoon loukkaantumisen jäljiltä, kuten myös WBA:sta lainalla oleva keskikenttäpelaaja Filipe Texeira. Näiden pelaajien paluu vahvistaa Tykesin rivejä merkittävästi. Barnsleyllä on mahdollisuudet tehdä Swansean elämä hankalaksi. Mikäli kotijoukkue alkaa hermoilemaan niin ottelun lopputulos voi olla mikä tahansa. Lähtisin liikkeelle tasapelistä ja maustaisin soppaa lisämerkillä. Kakkonen, jota on tällä hetkellä pelattu vain 9 %, tuntuu houkuttelevammalta naaraukselta joka voi hyvänä päivänä osua. (X2)
Blackpool on vahvoilla
Blackpoolilla on vielä hyvät mahdollisuudet päästä play-off viivan yläpuolelle sillä se on vain kaksi pistettä Swanseaa jäljessä. Tasapisteissä Blackpoolin selvästi parempi maaliero ratkaisee tilanteen sen eduksi. Sitä ennen Seasidersin on silti voitettava Nottingham kotona. Urakkaa helpottaa se, että Forest on jo varmistanut oman play-off paikan ja kotiedun. Toisaalta varmaan nousuun sillä ei ole enää mahdollisuuksia koska WBA on jo liian kaukana. Tässä ottelussa Nottinghamin ei tarvitse pelata täysillä ja se voi jopa säästellä avainpelaajia. Pelimatkat ovat olleet Forestille muutenkin myrkkyä sillä edellisen kerran se sai vierassa täydet pisteet tammikuun 8. päivä! Tällä hetkellä ykköstä on merkattu vain 41 % mikä tekee siitä mainion varman. (1)
Vihjerivi:
1. Blackburn – Everton 2
2. Birmingh. - Hull X2
3. Fulham - Wolves 1X
4. Stoke - Bolton 12
5. Sunderl. - Burnley 1
6. Swansea - Barnsley X2
7. Scunthorp – Bristol C 1X
8. Ipswich - Doncaster 1
9. Leicester - Watford 1
10. QPR - Cardiff 1
11. Coventry - Preston X
12. Blackpool – Nottingh. 1
13. Derby - Crystal P X2
Kiinnostaako
Boltonin X2 voisi olla parempi koska Stokelta on mahdollisesti muutamia avainpelaajia poissa. Kuten esimerkiksi Etherington ja Fuller.
Tällä viikolla jäi oma rivi puolitiehen ja kuponki postittamatta Veikkauksen palvelimelle muiden kiireiden takia.. Sanotaan nyt kuitenkin jotain vaikka ensimmäinen puoliaikakin on kohta pelattu :)
Peräti neljä matsia ansaitsee tällä kierroksella 1×2 -merkinnän: 1 Blackburn-Everton, 3 Fulham-Wolverh, 10 QPR-Cardiff ja 13 Derby-Crystal P joista ehkä QPR:n kotivoitto on heikoin lenkki? Näissä kohteissa kaikki on mahdollista, yksi maali verkkoon tai toiseen voi ratkaista lopputuloksen.
Varmoja olisin hakenut kohteesta 5 (Sunderlandille 1), 7 (ristivarma!) ja 9 (Leicesterille 1).
Kohteen 6 Swansea ei todellakaan ansaitsisi kotivoittoa aiempien otteidensa perusteella, joten toivotaan että vihjerivin x2 pitää!
Samaten kohteessa 8 olisin jättänyt ykkösen pois lapulta. Kaikki vihjaajat (13 Oikein mukaan luettuna) ovat jostain syystä päätyneet tässä kohteessa varmaan ykköseen! :)
Kohteessa 12 ei jaksa mitenkään uskoa Nottinghamin ottavan vierasvoittoa Blackpoolista, mutta risti ehdottomasti mukaan ykkösen rinnalle!
Ja palataan vielä kohteeseen 4, missä Bolton ei tule Stokea voittamaan – näyttää Stoke jo kerran Boltonin verkkoja testanneenkin!
Toivotaan nyt kuitenkin että suosikit jälleen pitäisivät ja että mahdollisimman monella olisi se 13 oikein tällä(kin) kierroksella!! ;) ;)
“Ärrien” voitto tosiaan jäi haaveeksi kun Cardiff haki täydet pisteet. Blackburn – Everton oli paljon tiukempi kamppailu. Peli olisi voinut tosiaan olla kummalle vain, mutta Yakubu tuli sitten lopussa ratkaisemaan 1+1 tehoilla. Ihan hyvät prossat toki kakkosella sai.
Kohteen 8. tasuri oli kyllä hyvin haisteltu. Itse pidin Ipsua suurena suosikkina, mutta Doncaster on osoittaunut olevansa mainio vierasjoukkue (!). Swansean voitto ei toisaalta ollut yllätys, Barnsleytä ei ehkä kiinnostanut taistella enää. En ihmettele :) Bolton haki sitten Taylorin kahdella viime hetken maalilla 1-2 voiton Britannialta. Ehdottomasti kierroksen suurimpia yllätyksiä! :)